Tonteri ja Vahlberg varmistivat suomenmestaruudet Lentolassa

Karting SM/SJM –sarjan neljäs osakilpailuviikonloppu kisattiin Kangasalan Lentolassa.  Viikonlopun aikana varmistui jo kaksi suomenmestaruutta, kun Paavo Tonteri otti jo toistamiseen KZ2-luokassa mestarin tittelin itselleen ja myös Daniel Vahlberg sinetöi OKJ-luokan SM-kullan. Isot onnittelut molemmille suomenmestareille!! 

Paavo Tonterille jo toinen peräkkäinen KZ2-suomenmestaruus

KZ2-luokan Tonterille sarjakausi on ollut menestyksekäs ja EM-sarjassakin hienon nelossijan saavuttanut Tonteri oli laskenut, että Suomenmestaruuden sinetöimiseen riittäisi Lentolassa yhden finaalin voitto. Tonterin lauantai näytti menevän suunnitelmien mukaan: nopein kellotus aika-ajoista sekä molempien alkuerien voitot takasivat paalupaikan ensimmäiseen finaaliin. Sääolosuhteet päättivät kuitenkin pitkittää voiton juhlintaa, sillä juuri ennen ensimmäistä finaalilähtöä sadepilvet väistyivät ja märkä radanpinta kuivui. Kaikki muut kuljettajat paitsi Santtu Juntunen starttasivat finaaliin sadekelin renkailla ja finaalilähtö olikin Juntuselle voiton juhlaa, kun rengaspidot muilta katosi ja väki radalla väheni.

Tonteri teki taktisen liikkeen jo kierroksella kolme ja jätti finaalierän kesken säästääkseen renkaita iltapäivän toiseen finaalilähtöön. Juntunen siis selkeään finaalivoittoon ja alemmille palkintokorokkeille nousivat Axel Saarniala sekä Petteri Ruotsalainen.

Tonterin aiemmassa finaalissa tekemä taktinen sadekelin renkaiden säästely osoittautui oikeaksi, sillä kakkosfinaalissa vettä ropisi taas reippaasti. Kuluneiden renkaiden ja rengaspitojen kanssa oli monella kuljettajalla jälleen ongelmia ja keskeyttäjiä oli enemmän kuin maaliin päässeitä. Kakkosfinaalin voittajasta ei jäänyt mitään epäselvyyttä, sillä Tonteri vei voiton yli 20 sekunnin erolla sekä varmisti samalla vuoden 2021 suomenmestaruuden. Juntuselle päivä oli onnistunut, sillä toistamiseen mies nousi palkintokorokkeelle, ollen kakkosfinaalin kakkonen. Mika Niskavaaralle kolmas sija ja kauden paras tulos.

-   Nyt on kartingin kolmas Suomen mestaruus plakkarissa (Tonterin Suomenmestaruudet: vuonna 2014 KFJ (nyk OKJ) ja vuonna 2020 KZ2)

-   Viikko sitten kisattu EM-sarjan viimeinen osakilpailu Adriassa päättyi isoon pettymykseen, sillä finaalin viimeisellä kierroksella ja muutama mutka ennen ruutulippua kanssakilpailijan ohitusyrityksen seurauksena ajauduin pois optimaaliselta ajolinjalta ja putosin kakkostilalta kuudenneksi. Se vei samalla jo miltei näpeissä olleen EM-pronssin, pisteen erolla Van Hoepeniin. Ja totta ihmeessä se harmittaa. Etenkin kun viime vuonna jäin EM-sarjassa viidenneksi pronssimiehen kanssa samoilla pistemäärillä. Niin tiukkaa taistelu Euroopassa on. Kausi on kuitenkin ollut kaiken kaikkiaan hyvä ja kilpailupaketti hyvin koossa. Joten hyvillä fiiliksillä jatketaan kohti Kristianstadissa järjestettäviä MM-kisoja. Ja keskittyminen niihin alkaa heti SM-kultajuhlan hälvettyä, naureskeli mestarismies.

Pistetilanne 8/10

  1. Tonteri Paavo, 171
  2. Ruotsalainen Petteri, 124
  3. Ojaranta Arto, 105
  4. Kajak Markus, 102
  5. Juntunen Santtu, 86

Vahlberg vahvaan mestaruuteen

OKJ-luokassa Daniel Vahlberg on ollut miltei pitelemätön ja jokaisessa kisaamassaan neljässä osakilpailussa Daniel on ollut palkintokorokkeella: kolme voittoa ja yksi kakkostila. Joten ennakkosuosikin viitta yllään Vahlberg starttasi Lentolan osakilpailuun. Kovan vastuksen viikonloppuun antoi Luka Sammalisto, jolla kauden päätavoitteet ovat olleet kansainvälisillä kisa-areenoilla. Sammalistolle lauantain erät tuottivat hyviä onnistumisia ja näin ylöjärveläinen pääsi starttaamaan päivän finaaliin paalulta. Voittotaistelu käytiinkin kahden huipputasaisen kuljettajan kesken. Vahlbergin vauhti oli kuitenkin niukasti parempaa ja maalissa eroa toiseksi tulleeseen Sammalistoon oli sekunti. Näin Vahlberg jo kauden neljänteen osakilpailuvoittoonsa sekä turvalliseen johtoasemaan sarjan kärjessä. Kolmannesta sijasta käytiin kärkikaksikon takana tasaista vääntöä. Ruudusta 15 finaaliin lähtenyt Juuso Laukkanen nousi kisan aikana vakuuttavalla ajollaan kohti kärkeä ja lopulta nappasi kolmannen sijan, jättäen hiuksenhienolla erolla Mark Dubnitskin ja Alvar Siimesvaaran taakseen.

Sunnuntaina Antti Haapalainen oli kovassa iskussa ja Klaukkalan miehen nimi komeili niin aika-ajojen kuin alkuerien tuloslitoilla kärjessä. Paalupaikka Haapalaiselle ja rinnalta starttasi Sammalisto, jonka hyvä viikonloppu sai jatkoa. Haapalaisen johdolla kisa eteni ja hienoa kilvanajoa saatiin seurata läpi finaalin. Ruudusta viisi startanneelle Alvar Siimesvaaralle meno maistui ja loppua kohti vauhti sen kuin kiihtyi. Siimesvaara kellottikin finaalilähdön nopeimman kierrosajan ja ylitti maaliviivan ensimmäisenä ennen Sammalistoa ja Vahlbergia. Siimesvaara ei valitettavasti ehtinyt pitkään voitostaan iloita, sillä puskuripenalty pudotti miehen harmittavasti tuloksissa neljänneksi. Näin Sammalisto korkeimmalle korokkeelle, muille palleille Vahlberg ja Haapalainen. Vahlberg varmisti siis vahvan mestaruuden.

Lentolaan tultaessa tiesin, että voin varmistaa mestaruuden jo täällä ja niin myös tapahtui. Mahtava fiilis. Viimeinen osakilpailuviikonloppu onkin kotiradalla Lahdessa, joten hienoa päättää kausi suomenmestarina tutussa ympäristössä ja siellä, mistä kaikki on alkanut. Katsotaan, minkälaiseen tulokseen siellä ylletään, kommentoi tyytyväinen Vahlberg

Pistetilanne 8/10

  1. Vahlberg Daniel, 154
  2. Johannesdahl Luca, 116
  3. Haapalainen Antti, 103
  4. Siimesvaara Alvar, 102
  5. Sammalisto Luka, 94

Mini60-luokassa taistelu mitalisijoista jatkuu

Lauantain finaali tarjoili draamaa, kun sääolosuhteet näyttelivät omaa rooliansa ja kuivan kelin kisa muuttuikin loppuvaiheessa sadekelin kisaksi. Paalupaikalta startannut Vilho Aatola sai loistavan lähdön finaaliin ja pääsi alkukierroksilla jo pienoiselle karkumatkalle. Kierros kierrokselta jahtaajat Alexander Dahlströmin johdolla saavuttivat kuitenkin Aatolan ja etumatka kuroutui umpeen. Dahlström, Sebastian Lehtimäki ja Joel Taipale -kolmikko pääsi kuittaamaan Aatolasta ohi ja sillä marssijärjestyksellä kuivan kelin finaali eteni. Kuusi kierrosta ennen maalia alkoi niin vesisade kuin tapahtumat. Aatolalle vesisade oli tervetullut olosuhdemuutos. Lopulta voitosta käytiin tiukka taistelu Otto-Verneri Sakalan sekä Aatolan kesken. Ruutulipun Sakala ohitti ensimmäisenä, mutta ajotavasta saatu sekunnin rangaistus pudotti miehen toiseksi. Aatola lauantain finaalin voittoon, kakkosena Sakala ja kolmanneksi Taipale.

Sunnuntaiaamu alkoi jälleen sateisen harmaissa ja hiukan harmillisissakin merkeissä, sillä Mini60-luokan aika-ajot päätettiin uusia virheellisten liputusten takia. Fiilikset olivat monella kuljettajalla tympeät, sillä ylimääräinen aika-ajo ei tuottanut kaikille samanlaista onnistunutta tulosta kuin aamu. Mutta päivä saatiin jälleen käyntiin ja taistelutahto korkealle. Arvokkaista SJM-pisteistä käytiin armotonta taistelua ja piiruakaan ei annettu periksi. Vahvasti ajanut Hugo Rajamets sai napattua paalupaikan päivän finaaliin. Rajamets hallitsi sunnuntain kisaa, kun taas takana käytiin kova kamppailu kakkostilasta Dahlströmin ja Taipaleen kesken. Dahlström piti hienosti paikkansa maaliin asti, Taipaleen hallitusta hiostuksesta huolimatta. Rajamets sunnuntain voittaja, Dahlström kakkosena ja Taipale toistamiseen Lentolassa kolmas. Mini60-luokassa mestaruustaistelu edelleen todella tiukkaa ja Lahdessa tullaankin taatusti näkemään huikean jännitysnäytelmän loppuhuipennus.

Pistetilanne 8/10

  1. Aatola Vilho, 149
  2. Lehtimäki Sebastian, 136
  3. Sakala Otto-Verneri, 126
  4. Taipale Joel, 121
  5. Dahlström Alexander, 106

OK-luokassa Taponen siirtyi sarjakärkeen

OK-luokan viikonloppu ei tarjoillut suuria yllätyksiä. Lauantaina taattua ja tutun varmaa suorittamista tehnyt Tuukka Taponen otti jälleen ohjakset käsiin ja paalupaikkakiinnityksen finaaliin. Vauhti oli kohdillaan ja lohjalainen vei rutiininomaisesti voitot jokaisesta lähdöstä. Taponen ajoi jo finaalin ensimmäisten kierrosten aikana turvallisen tuntuisessa johtoasemassa karkuun muilta. Rasmus Joutsimies onnistui hienosti ja petasi loistavat lähtöasetelmat finaaliin. Ehjä finaali ja toimiva kalusto siivittivät Joutsimiehen ansaitusti palkintopallin toiselle korokkeelle. Kolmantena ruutulipulle lauantain finaalissa ajoi hienosti Veeti Welin, mutta alipaino toi tuloslistassa harmittavan ja ei-toivotun merkinnän ”DQ”.  Näin Eemeli Koiviston loistava finaaliajo nosti miehen – ei ainoastaan seitsemän sijaa ylöspäin vaan myös podiumille kolmanneksi.

Sunnuntain finaalissa Taponen jatkoi dominointiaan ja piti johtopaikan itsellään startista maaliin. Muista sijoituksista käytiin hienoa taistelua. Kauden parasta suoritustaan ajanut Niko Perttala oli finaalin epäonnisin, sillä kolme kierrosta ennen maalia moottori leikkasi kiinni ja toiveet palkintokorokepaikasta oli menetetty. Jälleen kerran upean nousun tehnyt ja ruudusta seitsemän startannut Koivisto nousi lopulta toiseksi ja kolmanneksi Joutsimies.

Lentolaan tullessa sarjakärki Koivisto tuskaili viikonlopun tuloksistaan, sillä Taposen keräämä pistesaldo vei Koivistolta sarjajohtajan paikan ja tämä tarkoittaa sitä, että Lahdessa ratkotaan SM-kullan kohtalo kahden kuljettajan kesken: Taponen ja Koivisto. Vaikka vain kahdeksan pistettä erottaa kärkikaksikon toisistaan, niin Taposella on selkeä etulyöntiasema parempien osakilpailutulosten ja pistesijojen ansiosta. Mutta finaalikierros Lahdessa ratkaiskoon tämänkin huikean jännitysnäytelmän.

Pistetilanne 8/10

  1. Taponen Tuukka, 158
  2. Koivisto Eemeli, 150
  3. Joutsimies Rasmus, 98
  4. Salmenautio Atte, 87
  5. Koivula Aaron, 84

30.08.2021