Mitalit kimaltelivat kilpaa auringon kanssa Porissa

Kartingin SM-sarjan viimeinen osakilpailuviikonloppu päättyi luokkien mitalijuhliin. 

Pori Circuitilla viikonloppu päättyi moniin innokkaisiin tuuletuksiin, mutta myös karvaisiin pettymyksiin. Viikonloppu huipentui sunnuntaina viimeisten finaalien jälkeen SM-mitalien jakoon, sillä poikkeuksellisesti lajiliitto AKK ei järjestä tämän vuoden osalta perinteikästä mitaligaalaa, Mestareiden Iltaa.

KZ2-luokassa hurjan tiukka mestaruustaisto 

Lauantaina ajettiin tuttuun tapaan KZ2-luokan molemmat kilpailulähdöt. Luokan kärki oli ennakkoon jo todella tasainen, eikä kauden viimeisissä finaaleissa draamalta vältytty. Ensimmäisen finaalin vei nimiinsä Paavo Tonteri, joka jätti taakseen Arto Ojarannan ja Kaisa Eiristön. Tonteri oli omaa luokkaansa myös luokan toisessa finaalilähdössä, voittaen samalla myös sarjan mestaruuden tasapistein toiseksi molemmissa finaaleissa ajaneen Ojarannan kanssa. Pronssia toisesta finaalista otti Petteri Ruotsalainen.

Mestaruustaisto kävi luokassa todella kiivaana ja lopullinen pistetaulukko lauantain jälkeen oli ennennäkemättömän tasainen, niin ensimmäisen ja toisen – Tonteri ja Ojaranta 96 pst – kuin kolmannen ja neljännenkin – Jani Kilpeläinen ja Eiristö 89 pst – päätyessä keskenään tasapisteisiin.

KZ2 finaali 1
1. Paavo Tonteri
2. Arto Ojaranta
3. Kaisa Eiristö

Finaali 1 muut tulokset 

KZ2 finaali 2
1. Paavo Tonteri
2. Arto Ojaranta
3. Petteri Ruotsalainen 

Finaali 2 muut tulokset

KZ2 – mestaruus, lopulliset pisteet
1. Paavo Tonteri 95 pst
2. Arto Ojaranta 95 pst
3. Jani Kilpeläinen 89 pst
4. Kaisa Eiristö 89 pst
5. Rasmus Kortelainen 84 pst

KZ2 – pistetaulukko

OK-luokka tarjosi myös pistejännitystä

Myös OK-luokan suomenmestaruustaisto oli äärimmäisen jännittävä jo ennakkoon, sillä useampi kuljettaja oli vain muutamien pisteiden sisällä toisistaan.

Lauantaisen finaalin voittoon ajoi Ilari Piispanen, maaliviivan toisena ylitti Nikolas Pirttilahti ja kolmanneksi ajoi Markus Kajak. Sunnuntaisen finaalin vei nimiinsä Pirttilahti, toiseksi SM-hopealle ajanut Henri Sääskilahti ja kolmanneksi lauantain finaalin voittanut Piispanen. KZ2-luokan tapaan myös OK-luokan suomenmestarit sijoittuivat samoille pisteille, kun sekä Axel Saarnialalla että Henri Sääskilahdella on pisteitä 101 kpl.  Paremmuuden ratkaisee kilpailuiden sijoitukset, joten suomenmestaruutta juhli Saarniala.

- Tosi hyvä fiilis voittaa suomenmestaruus. Ekaan kisaan lähdettiin aika yllättäen, koska kartingia ei ollut edes tarkoitus ajaa tänä vuonna. Kolme voittoa mahtui kauteen, mutta myös muutama harmillinen tekninen vika, joka teki sarjapisteistä hyvin tiukan. Mutta kokonaisuudessa olen tyytyväinen kauteen, Saarniala kommentoi. 

OK finaali lauantai
1. Ilari Piispanen
2. Nikolas Pirttilahti
3. Markus Kajak 

Lauantain finaalin tulokset OK

OK finaali sunnuntai
1. Nikolas Pirttilahti
2. Henri Sääskilahti
3. Ilari Piispanen 

Sunnuntain finaalin tulokset OK

OK – mestaruus, lopulliset pisteet
1. Axel Saarniala 101 pst
2. Henri Sääskilahti 101 pst
3. Markus Kajak 99 pst
4. Hugo Heinonen 97 pst
5. Siim Leedmaa 80 pst 

OK – pistetaulukko

Tuukka Taponen oli omaa luokkaansa OK Junior -luokassa

OK Junior-luokan ennakkosuosikki Tuukka Taponen ajoi sekä lauantain että sunnuntain finaalilähtöjen kirkkaimpana kärkeen, vahvistaen samalla suomenmestaruutensa. Mestaruus oli Taposelle käytännössä varma jo ennen Porin kilpailuviikonloppua.

- Ihan hyvä fiilis oli voittaa. Kauden aikana voitin kuusi kilpailua kahdeksasta. Porissa sunnuntaina sai vetää ihan täysillä, että voitti, koska seuraava tuli vain sekunnin perässä, mutta lauantaina voitin melkein kymmenellä sekunnilla, Taponen kertaa.

- Ens vuonna ei ole vielä ihan varmaa kisataanko SM-sarjassa, mutta jos niin, edessä on siirtyminen OK-luokkaan. Ehkä kokeillaan OK:n moottoria jo tällä kaudella WSK:n kisoissa. Kolmen viikon päästä olisi esikisa MM-kisoihin, jotka ajetaan 5.-8.11. Kiitos yhteistyökumppaneille ja perheelle kaudesta ja tuesta, hyvin kartingrikasta kautta kisaava Taponen päättää. 

Lauantain finaalissa kakkospokaalin vei Patrick Hakala ja kolmanneksi ajoi hienosti Aleksi Jalava. Sunnuntaina Taposen takana ruutulipulla oli Veeti Rajala ja Luka Sammalisto.

OK Junior finaali lauantai
1. Tuukka Taponen
2. Patrick Hakala
3. Aleksi Jalava 

Lauantain finaalin tulokset OK Junior

OK Junior finaali sunnuntai
1. Tuukka Taponen
2. Veeti Rajala
3. Luka Sammalisto 

Sunnuntain finaalin tulokset OK Junior

OK Junior – mestaruus, lopulliset pisteet
1. Tuukka Taponen 125 pst
2. Patrick Hakala 93 pst
3. Veeti Rajala 84 pst
4. Veeti Nenonen 81 pst
5.  Jaakko Laitinen 60 pst

OK Junior pistetaulukko

Mini60:ssa muita luokkia selvempi piste-ero

Mini60-luokassa sattui ja tapahtui tänäkin viikonloppuna Pori Circuitilla. Lauantaisen finaalin voittoon ajoi jo Kouvolassa palkintopallille noussut Anton Laaksonen. Hän jätti lauantaisessa finaalissa sunnuntain finaalin voittajan, Richard Viigisalun selkänsä taa. Mike Parhiala ajoi myös upean viikonlopun, nousten koko sarjan suomenmestaruustaistossa viidenneksi lauantaisen kolmannen sijan ja sunnuntaisen hopean myötä.

Sunnuntaina kolmas oli Jonne Järvenpää. Suomen juniorimestaruussarjan voittanut Joel Pohjola ei ollut mukana kilpailuviikonlopussa.

Mini60 finaali lauantai
1. Anton Laaksonen
2. Richard Viigisalu
3. Mike Parhiala 

Lauantain finaalin tulokset

Mini60 finaali sunnuntai
1. Richard Viigisalu
2. Mike Parhiala
3. Jonne Järvenpää 

Sunnuntain finaalin tulokset

Mini60 – mestaruus, lopulliset pisteet
1. Joel Pohjola 116 pst
2. Anton Laaksonen 102 pst
3. Richard Viigisalu 92 pst
4. Mike Parhiala 80 pst
5. Kimi Tani 68 pst 

Mini60 pistetaulukko

Onnea kaikille Porissa podiumille ajaneille kuljettajille ja isot onnittelut uusille suomenmestareille!

Teksti: Nita Ahola
Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK

27.09.2020