Mestaruuksia ja tuplavoittoja Ruuhimäellä

Kartingin SM-kausi 2019 sai jo ensimmäiset Suomen mestarinsa Lievestuoreen kisaviikonloppuna. Radalla nähtiin erinomaista kilvanajoa ja tiukkoja taisteluita kaikissa luokissa.

Lauantaina OK Junior -luokassa voittoon ajoi kotiradallaan Henri Sääskilahti. Kärkiautona finaaliin lähtenyt Sääskilahti kävi alussa tiukkaa taistelua johtopaikasta Tuukka Taposta vastaan, kunnes Laukaan Moottorimiehiä edustava Sääskilahti onnistui ohituksessaan kuudennella kierroksella. Sen jälkeen mies paineli karkuun Taposelta, jolle ruutulipun näkeminen tiesi juhlinnan alkua. Kakkossija sinetöi vahvan kauden ajaneelle nuorukaiselle OK Junior -luokan Suomen mestaruuden jo kolme kilpailua ennen kauden päättymistä.

SM-sarjan loppupisteisiin huomioidaan vain seitsemän parasta kilpailua, joten Taposella ei olisi mitään tarvetta riskeerata loppukautta esimerkiksi hylkäysten pelossa, nämä nollatulokset kun laskettaisiin mukaan pisteisiin. Taponen kertoi ajavansa loppukauden normaaliin tapaan loppun asti, kaikkien kartingin ystävien iloksi.

Jännittävän kolmossijan taiston vei lopulta nimiinsä Aleksi Jalava, joka oli aika-ajojen nopein.

Sääskilahti oli ykkönen myös sunnuntain lähdössä. Jalava paransi pykälällä edellispäivän suoritustaan ollen toinen. Kolmannelle sijalle ajoi Veeti Rajala.

OK-luokassa Juho Valtanen oli niin ikään molempien kisapäivien ykkönen. Lauantaina lähdöstä maaliin johtanut hallitseva Suomen mestari nappasi täyden pistepotin ennen Niko Perttalaa ja Olli-Petteri Munnetta.

Seuraavana päivänä Valtanen toisti ylivoimaisen esityksensä. Palkintopallille kiipesivät lisäksi Axel Saarniala ja Nikolas Pirttilahti.

KZ2-luokan molemmat kisalähdöt nähtiin tuttuun tapaan samana päivänä. Lauantain ensimmäisessä lähdössä voittoon ajoi Arto Ojaranta vakuuttavan esityksen päätteeksi. 3,5 sekunnin päässä voittajasta seurasi Oskari Kurki-Suonio, palkintopallikolmikon täydensi Kaisa Eiristö.

Toisesta finaalista muodostui jännittävä taistelu, jossa kärkisijat vaihtuivat lähes joka kierroksella. Voittoon ajoi avauskierroksen jälkeen neljäntenä edennyt Jakob Matias Oja. Toiseksi sijoittui upean nousun esittänyt Mika Niskavaara ja kolmanneksi kisaa pitkään johtanut Kurki-Suonio. Luokan pistekärki Ojaranta joutui keskeyttämään kolarin seurauksena kaksi kierrosta ennen maalia, podiumtaiston kupliessa kuumimmillaan. 

Mini60-luokan lauantain kilpailussa tuloslista meni vielä uusiksi ruutulipun heilahduksen jälkeen. Voittajaksi ajanut sarjakärki Mark Dubnitski hylättiin teknisen virheen vuoksi, voittajaksi nousi täten Vili Hakala. Rasmus Helli ja Santeri Martikainen olivat palkintokorokkeen kaksi muuta nimeä. Dubnitskin ja Hakalan karatessa muilta käytiin kaksikon takana upea, usean kuljettajan välinen taistelu kolmossijasta, joka kirkastui myöhemmin pykälää paremmaksi.

Sunnuntaina Martikainen piti komentoa, ajaen kilpailun voittoon ennen hienosti noussuta Dubnitskia ja Hakalaa.

SM-kautta 2019 on jäljellä enää yksi kilpailuviikonloppu. Kausi päättyy Kouvolassa 9.-11. elokuuta. Suomalaisen kartingvuoden kruunaa Alahärmässä käytävät historialliset MM-kisat. Maailmanmestaruudesta ajetaan 5.-8. syyskuuta.

Tuloksia, nähtävissä kokonaisuudessaan osoitteessa https://speedhive.mylaps.com/

KZ2, finaali 1:

  1. Arto Ojaranta 17.44,999

  2. Oskari Kurki-Suonio +3,516

  3. Kaisa Eiristö +3,900

  4. Jakob Matias Oja +4,003

  5. Antti Rammo +4,428

 

KZ2, finaali 2:

  1. Jakob Matias Oja 17.51,575

  2. Mika Niskavaara +1,185

  3. Oskari Kurki-Suonio 3,235

  4. Antti Rammo +3,866

  5. Jussi Kuivakangas +15,42§

 

OK, lauantain finaali:

  1. Juho Valtanen 17.18,016

  2. Niko Perttala +4,761

  3. Olli-Petteri Munne +8,701

  4. Axel Saarniala +8,938

  5. Matias Salonen +9,218

 

OK, sunnuntain finaali:

  1. Juho Valtanen 17.22,527

  2. Axel Saarniala +2,633

  3. Nikolas Pirttilahti +5,524

  4. Niko Perttala +9,654

  5. Matias Salonen +10,874

 

OK Junior, lauantain finaali:

  1. Henri Sääskilahti 17.36,233

  2. Tuukka Taponen +2,247

  3. Aleksi Jalava +2,395

  4. Samuli Mertsalmi +2,760

  5. Elias Halmiala +3,128

 

OK Junior, sunnuntain finaali:

  1. Henri Sääskilahti 17.35,952

  2. Aleksi Jalava +3,114

  3. Veeti Rajala +5,230

  4. Samuli Mertsalmi +5,979

  5. Elias Halmiala +8,086

 

Mini60, lauantain finaali:

  1. Vili Hakala 19.53,668

  2. Rasmus Helli +10,,073

  3. Santeri Martikainen +10,131

  4. Alvar Siimesvaara +10,190

  5. Oskari Mikkola +10,361

 

Mini60, sunnuntain finaali:

  1. Santeri Martikainen 19.48,770

  2. Mark Dubnitski +3,692

  3. Vili Hakala +7,325

  4. Alvar Siimesvaara +10,394

  5. Kimi Tani +13,391



28.07.2019