Kaudelle 2020 Karting SM -sarjalle oma promoottori – lisänostetta sarjalle

Karting SM -sarjan osallistujamäärä kaudella 2019 on osoittanut sarjan olevan hyvässä nosteessa ja harrastajia on hieno määrä mukana. Sarjaan halutaan panostaa huomattavasti myös jatkossa, joten kaudelle 2020 sarjalle tullaan nimeämään promoottori. 

Karting SM -sarjan tavoitteena on ollut oman promoottorin löytäminen. Alustavasti promoottorin oli tarkoitus aloittaa kuluvalla kaudella, mutta lopulta päätös siirtää promoottorin valinta vuodelle 2020 osoittautui järkevimmäksi. Kausi 2019 panostetaan vielä kehittämiseen, jonka jälkeen ensi vuoteen voidaan käydä tehokkaasti ja suuremmilla panostuksilla.

Tavoitteena tulevalla promoottorin valinnalla on lisätä Karting SM -sarjalle ansaittua hehkutusta ja huomiota, sillä Suomessa kartingin parissa ajaa kilpaa maailmallakin noteerattuja kuljettajia aina junioreista varttuneempiinkin kuljettajiin – taso on korkea ja ”Hollywoodia” kaivataan.

03.06.2019