SM-sarja jatkuu uusitulla Kimi Circuitilla Lappeenrannassa

Kartingin SM-sarjan kauden toinen kisaviikonloppu ajetaan tulevana viikonloppuna Lappeenrannassa. Kuljettajille tarjolla on uuden opettelua, sillä sarjapisteistä ajetaan uuden profiilin Kimi Circuitilla.

Kilpailunjohtaja Harri Rämä kertoo viime vuonna aloitettujen ratatöiden tarjoavan radasta käytettäväksi erilaisia versioita, joista SM-sarja ajaa tänä vuonna käyttöönotetulla uudella profiililla.

- Uusia ratoja ei ihan joka vuosi Suomeen tule, joten on mukavaa tarjota kuljettajille uusia haasteita. Profiilissa on muutama mutka vanhaa tuttua Kimi Circuitia, mutta uusien lisäksi muutamat vanhat mutkat pitää ajaa nyt eri tavalla kuin aiemmin.

Rataprofiililla ajettiin ensimmäinen kisa viikko sitten. Se keräsi kuljettajilta kiitosta. Uusi rata tarjoaa opeteltavaa vielä kaikille, joten se luo lisäjännitystä kilvanajoon.

- Mielenkiintoista nähdä miten ohituspaikat muodostuvat. Haastavaksi mutkaksi nimeäisin etukäteen u-mutkan, joka tarjoaa leveytensä puolesta monta ajolinjaa. Jarrupaikalla siitä löytyy kyllä ohitusmahdollisuuksia, minkä lisäksi myös muutamassa muussa kohtaa ohituksia tullaan näkemään.

Rämä uskoo Lappeenrannassa nähtään erinomaista viihdettä.

- Odotuksissa on hyvä kisa, SM-arvolle sopivasti. Luokat ovat tänä vuonna kovatasoisia, joten tiukkaa ja jännittävää kilvanajoa tullaan varmasti näkemään.

Viikonlopun alustava aikataulu:

Pe 29.5.
Viralliset harjoitukset 8-18

La 30.6. & Su 1.7.

Ohjaajakokous
08:30 (vain lauantaina)

Warm-up (10 min)
9:00 OK-junior
9:15 OK

Aika-ajo (8 min)

10:00 OK-junior
10:15 OK

 

Alkuerä I (10 kierrosta)
11:00 OK-junior
11:20 OK

Alkuerä II (10 kierrosta)
12:00 OK-junior
12:20 OK tauko

Finaali (25 kierrosta)
13:30 OK-junior (palkintojenjako)
14:00 OK (palkintojenjako)

Radan osoite:
Kimintie 130, 53400 Lappeenranta

Kuva: AKK/Outi Talikka

27.06.2018