Felipe Massa: karting on kaiken perusta - 'Ihailen suomalaisten saavutuksia'

Uransa F1-kuljettajana lopettanut Felipe Massa on aidosti innoissaan puhuessaan kartingin merkityksestä autourheilun perustana. Hänet nimitettiin talvella kansainvälisen autoliiton, FIA:n kansainvälisen kartingkomitean puheenjohtajaksi.

- Aloitin itse kartingista kahdeksanvuotiaana ja ajoin yhdeksän vuotta. Karting on kaiken perusta ja nuoren kuljettajan tärkein koulu. Karting opettaa sinulle kaiken tarpeellisen ajamisesta, muu kehitys tulee sitten iän, harjoittelun ja uran myötä. Rakastin lajia ja rakastan sitä edelleen. Haluan antaa kartingille nyt niin paljon takaisin kuin mahdollista, kertoo Massa FIA Sport Conference -tapahtumassa Filippiinien Manilassa.

Kukaan ei kiistä kartingin merkitystä autourheiluharrastuksen levittämisessä tai uran lähtöpisteenä. Silti lajissa on paljon parannettavaa ja Massalla on selkeä näkemys reitistä eteenpäin.

- Urheilusta on tullut liian monimutkaista ja välillä sekavaa. Eri liittoja, organisaatioita ja ennen kaikkea liikaa autoluokkia sekä eri moottoreita. Ymmärrän, että kehitys vie joskus siihen suuntaan, mutta nyt on syytä yksinkertaistaa lajia ja tehdä siitä myös halvempaa. Autourheilun pitää ainakin alussa olla mahdollista kaikille taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Perheelläni ei ollut rahaa ja jouduin 14-vuotiaasta alkaen hankkimaan koko ajobudjettini itse. Ajattelin varainhankintaa ja sponsoreitani koko ajan, vuorokauden ympäri.

Monen vaikuttajan tavoin Massa kehuu aidosti suomalaista autourheilukulttuuria ja sen menestystä. Hän on hyvin selvillä, että kartingiin on alettu panostaa Suomessa entistä vahvemmin. Laji on saatava takaisin merkitykselliseksi ja helpoksi harrastaa.

- Suomi on hieno esimerkki miten karting on taas otettu osaksi tulevaisuusstrategiaa. Viime vuoden EM-kisat olivat upea tapahtuma ja AKK:n hakemus 2019 MM-kisoista osoittaa lajin tärkeyden maassa, jossa autourheilua todella arvostetaan. Valtteri, Kimi ja entiset F1-kuljettajat ovat hieno osoitus kartingkulttuurinne toimivuudesta ja myös siitä, että hekin haluavat auttaa kartingin kehitystä Suomessa. Myös kartingautojen lahjoituskampanja [Flying Finn 100] on osoitus aktiivisuudesta, toteaa brassi, joka parhaimmillaan sijoittui toiseksi F1-kuljettajien MM-sarjassa 2008 Ferrarilla.

AKK-Motorsport on päättänyt hakea kartingin arvokisoja, EM- tai MM-kilpailuja joka toinen vuosi. Viime vuonna EM-kisa ajettiin Ala-Härmän PowerParkissa ja samaan paikkaan havitellaan MM-kisaa 2019. FIA:n edustajat tulevat tänä kesänä Suomeen arvioimaan hakemusta, joka on toistaiseksi asetettu ykkösvaihtoehdoksi. Arvokisan järjestäminen on paras ja tehokkain tapa markkinoida lajia sekä saada samalla suomalaisnuorille kokemusta kansainvälisestä kilpailtoiminnasta ja sen vaatimuksista.

- Minulla ei ollut taloudellista mahdollisuutta ajaa lainkaan Euroopassa maailman parhaita karting-kuljettajia vastaan ja tiedän kuinka tärkeää se on nuorille kuljettajille, toteaa Massa lopuksi.

Teksti: AKK
Kuva: Felipe Massa Facebook

05.06.2018