Kart In Club SM-sarjan kumppaniksi!

Kart in Club on tarjonnut vuodesta 2014 alkaen mahdollisuuden nuorille kuljettajille ajaa kilpaa pohjoismaissa ja euroopassa erittäin kustannustehokkaasti. Vaikka taloudelliset panostukset eivät ole olleet suuria, on myös menestystä tullut. Kuluneen kolmen vuoden aikana tiimi on saavuttanut kaikkiaan kuusi henkilökohtaista, tai tiimimestaruutta ajamissaan sarjoissa.

Kalustona on Formula Renault 1.6 formulat ja Renault Clio RS04 touring-auto. Kalusto sopii täydellisesti kuljettajille jotka siirtyvät autourheilu urallaan eteenpäin, molemmat autot on suunniteltu paljon ajoa kestäviksi. Keskimääräinen ajomäärä molemmilla autoilla kaudessa on reilut 6000 kilometriä.

 

Koska moottoriurheilu ei tänä päivänä vain pelkää kovaa kilvanajoa, vaan mukaan kuuluu paljon kuljettajan muiden ominaisuuksien kehittämistä, ja yhteistyökumppanien kanssa työskentelyä. Kart in Club haluaakin opettaa nuorille myös näitä ominaisuuksia.

-Olen vuosien varrella toiminut eri kuljettajien kanssa eri autourheilulajeissa, ja oppinut paljon asioita joita ei normaalista saa missään muussa lajissa tietoonsa. Nyt haluamme kertoa ja opettaa näitä asioita myös nuoremmalle sukupolvelle, kertoo Sami Lappalainen joka vastaa Kart in Clubin tiimin pyörittämistä.

- Valitsemme kartingin SM-sarjan halukkaista kuljettajista neljä joille tarjoamme testit niin formulalla kuin touring-autolla. Valintaperusteena on oma aktiivisuus, menestys, auton käsittelytaito, sosiaalisen median käyttö ja tulevaisuuden suunnitelmat. Haluamme tällä mahdollisuudella antaa enemmän perspektiiviä kuinka ura voi jatkua kartingin jälkeen, vaihtoehtoja kun on monia, lopettaa Lappalainen

Renault Clio RS04 on esillä sunnuntaina Lahdessa ajettavassa kartingin SM-sarjan päättävässä kilpailussa.

 

23.08.2016